CWT halusi toimitilat kätevältä sijainnilta – näin he päätyivät Trooliin
– Tärkein kriteeri toimistollemme on hyvä sijainti. Haluamme olla lähellä työntekijöitämme, kuvailee CWT:n asiakaspalvelusta vastaava johtaja Katjuska Taht. Hyvien kulkuyhteyksien lisäksi Troolissa ollaan oltu tyytyväisiä muun muassa kiinteistön laadukkaaseen ylläpitoon.
Globaali liikematkatoimisto CWT tarjoaa yrityksille ja organisaatioille liikematkoja sekä ryhmä- ja tapahtumapalveluita. Maailman suurimpien liikematkatoimistojen joukkoon kuuluva yritys on ollut toiminnassa jo 151 vuoden ajan ja toimipisteitä löytyy tällä hetkellä 150 maasta. Suomessa työntekijöitä on noin 140.
Runsaasti palveluita ja tunnelmallinen miljöö
Uusia tiloja etsittäessä huomiota kiinnitettiin erityisesti sijaintiin, tilojen toimivuuteen ja kiinteistön vastuullisuuteen.
– Trooliin on helppoa tulla kulkuvälineestä riippumatta, ja kaikki palvelut ovat kätevällä etäisyydellä. Jos työpäivän aikana tarvitsee pyörähtää esimerkiksi kaupassa tai apteekissa, Kauppakeskus Redi löytyy tuosta aivan vierestä. Myös Teurastamon läheisyys ilahduttaa meitä etenkin kesäisin, sillä siellä tunnelma on kuin ulkomailla, Taht iloitsee.
Lisäksi Troolissa ollaan oltu tyytyväisiä kiinteistön turvallisuuteen ja jatkuvaan kehittämiseen.
– Meidän mielestämme on hienoa, että täällä kiinteistöä halutaan aktiivisesti uudistaa ja kehittää paremmaksi. Vuokralaisasiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin, sillä palavereissa mielipiteitä otetaan aidosti huomioon. Myös perushuolto toimii Troolissa loistavasti ja turvallisuusasioihin on kiinnitetty täällä erityistä huomiota, CWT:n projektipäällikkö Helena Vilhunen kuvailee.
Toimisto muovautuu uusien työskentelytapojen mukana
Kun yritys saapui Trooliin vuonna 2017, tiloihin tehtiin mittavat remontit toiveiden pohjalta yhteistyössä vuokranantajana toimivan LähiTapiolan kanssa. Vuosien varrella tarpeet ovat muuttuneet, minkä vuoksi myös tiloja on vaihdettu ja muunneltu Troolin sisällä.
– Olemme sopeuttaneet tiloja palvelemaan tarpeitamme paremmin muun muassa muuttuvien työskentelymieltymysten myötä. Meidän porukasta yli puolet on siirtynyt joko etätyöskentelemään tai hybridimalliin, joten alkuperäiset tilat eivät olleet meille enää toimivat. Toimistolla tehdään paljon töitä puhelimessa, joten muutosten yhteydessä erityisesti äänieristykseen ja akustiikkaan haluttiin panostaa. Remontit ovat toteutettu osaavin ottein ja sovitussa aikataulussa, Taht kertoo.
Kiinteistön sisäisistä palveluista kuntosali, pyöräparkki ja lounasravintola ilahduttavat henkilökuntaa. Lisäksi tilojen supistamisen myötä vuokrattavat neuvottelutilat ovat kasvattaneet suosiotaan.