LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon GRESB-vastuullisuusvertailun pisteet paranivat jälleen

Kolme kertaa vastuullisuusvertailuun osallistuneen yhtiön pitkäjänteinen ja tavoitteellinen vastuullisuustyö konkretisoituu pistemäärän vuosittaisena kasvuna.

GRESB (Global Real Estate Sustainability Benchmark) on kansainvälisesti tunnettu viitekehys, joka mittaa ja vertaa monipuolisesti kiinteistöalan toimijoiden vastuullisuutta. LähiTapiola Kiinteistövarainhoito osallistui vertailuun ensimmäisenä suomalaisena institutionaalisena sijoittajana ensimmäistä kertaa vuonna 2018.

– Pitkäjänteinen ja tavoitteellinen vastuullistyömme näkyy GRESB-tuloksessamme tasaisena viiden pisteen vuosittaisena korotuksena. Tänä vuonna saavutimme kyselyssä 76 pistettä, joka oikeuttaa meidät kolmeen tähteen, LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon ympäristöpäällikkö Eero Kokkonen kertoo.

Tänä vuonna vastuullisuusvertailuun osallistui yli 1200 kiinteistöalan toimijaa 64 eri maasta.

– Osallistumme vertailuun koko kiinteistöportfoliollamme, joka kattaa kaikki kiinteistötyyppimme kauppakeskuksista asuinkiinteistöihin. Haluamme kuvata vastuullisuustyötämme kokonaisvaltaisesti, mikä tekee kaikkien vertailtavien osa-alueiden korkean pistemäärän saamisen haasteellisemmaksi. Esimerkiksi jos osallistuisimme vertailuun ainoastaan kauppakeskusten kategoriassa näyttäisi pisteytyksemme muun muassa ympäristösertifiointien osalta hyvin erilaiselta, Kokkonen selventää.

Vertailussa arvioidaan siihen osallistuvien toimijoiden hallintotapaa, ympäristövaikutuksia ja sidosryhmäyhteistyötä.

– Menestyimme parhaiten hallintotapaa kuvaavalla osa-alueella, jossa arvioidaan tarkemmin yhtiömme johtamista, raportointia sekä toimintaperiaatteita. Tämän osa-alueen kehittämisessä meillä on pitkä historia, mikä näkyy lähes täysinä pistemäärinä kaikissa kolmessa kategoriassa, Kokkonen tähdentää.

Myös sidosryhmäyhteistyön osa-alueelta tuli Kiinteistövarainhoidolle erinomaiset arviot.

– Olemme panostaneet avoimempaan ja aktiivisempaan sidosryhmäviestintään sekä vuokralaisyhteistyöhön, joka näkyy sekä GRESB-tuloksissamme että korkeana vuokralaistyytyväisyytenä. On hienoa, että panostuksemme näkyvät konkreettisesti myös vuokralaistemme suuntaan, Kokkonen toteaa tyytyväisenä.

Lue lisää GRESB-vastuullisuusvertailusta täältä.

Jaa artikkeli: