“Uniikki kokonaisuus oli ratkaiseva tekijä” – NCS Finland Oy rakensi pääkonttorinsa Tapiolan Hohkaan

Kasvuyrityksenä NCS Finland Oy:lla oli tarve löytää pääkonttorilleen laadukkaat, muutosjoustavat sekä turvalliset toimitilat helposti saavutettavalla sijainnilla. Tiiviin yhteistyön tuloksena LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon kanssa yritykselle luotiin viihtyisät toimitilat Tapiolan Hohkaan.

Jarmo Häkkinen, NCS Finland Oy:n operatiivsen johtajan henkilökuva.

Niin kansainvälisiä kuin kotimaisia kuljetus- ja logistiikkapalveluita tarjoava NCS Finland siirsi pääkonttorinsa Espoon Tapiolassa sijaitsevan Hohkan tiloihin joulukuussa 2022. Espoon lisäksi konttoreita löytyy Turusta ja Vaasasta, minkä lisäksi yhtiöllä on osakkuusyhtiö Saksan Rostockissa. Henkilöstöä NCS Finlandilla on noin 90, joista puolet työskentelee Tapiolan Hohkassa.

Uniikki pääkonttoritason kokonaisuus arkea helpottavilla palveluilla

Kun vanhat toimitilat eivät palvelleet enää kasvavan yrityksen tarpeita, NCS Finland alkoi etsiä uusia tiloja pääkonttorilleen, jolta kaivattiin laadukkuutta, muutosjoustavuutta ja monitoimisuutta hybridityöskentelyä varten. Yrityksen vuosittaisen 10–20 %:n kasvun myötä mahdollisuus lisätilan hankkimiseen kiinteistössä on tärkeää.

Vaihtoehtoja vertaillessa Tapiolan Hohka erottui edukseen ensisilmäyksellä näyttävien pääkonttoritason puitteiden ansiosta. 

“Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Hohkassa se oli todella positiivinen siitä hetkestä lähtien, kun minut toivotettiin aulassa tervetulleeksi”, NCS Finlandin operatiivinen johtaja Jarmo Halonen muistelee. 

Hohkan tilat tarjoavat liiketoiminnallista lisäarvoa myös helposti saavutettavissa olevalla sijainnilla, jossa on huomioitu työntekijöiden tarpeet kulkuvälineestä riippumatta. NCS Finlandin työntekijöille tilava parkkihalli on erityisen tärkeä, sillä toimistolle matkustetaan myös muilta paikkakunnilta.

“Turvallisuus ja tietoturva ovat meille erittäin tärkeitä asioita ja yhteistyötahojen kautta meillä on tietyt vaatimukset kulunvalvonnan suhteen. Täällä Hohkassa turvallisuudesta pidetään huolta tehokkaalla kulunvalvonnalla ja kiinteistöstä löytyvä varavirta turvaa liiketoiminnan ylläpidon sähkökatkosta huolimatta”, Halonen kertoo. 

Päätöksenteossa painoi myös vastuullisuus, arkea helpottava palvelutarjonta ja keskeinen sijainti. 

“Uniikki kokonaisuus oli se ratkaiseva tekijä. Kun haetaan järkevää ja hyvätasoista tilaa, niin täältä löytyy kaikki, mitä tarvitsee”, Halonen toteaa. 

Viihtyisät ja muutosjoustavat tilat yrityksen toiveita kuunnellen

NCS Finlandilla on Hohkassa 700 neliön monitoimikäyttöön soveltuvat tilat, joista löytyy 45 työpistettä, avotilaa, neuvotteluhuoneita ja hiljaisen työn tilaa. Halonen pitää Hohkan ylivoimaisena etuna mahdollisuutta vuokrata auditoriota ja isompia neuvotteluhuoneita tarpeen mukaan. Tällöin riittää, että yrityksen omassa toimistossa ovat vain päivittäisessä käytössä olevat ratkaisut. 

Tiloja räätälöitiin yrityksen tarpeisiin muun muassa lisäämällä uusi neuvotteluhuone, poistamalla turhia väliseiniä ja päivittämällä yleisilmettä. Muutoksia voidaan tehdä lisää sitä mukaan, kun niille huomataan tarvetta yrityksen arjessa.

“Tiloja suunniteltaessa ja rakentaessa oli vahva yhdessä tekemisen meininki ja LähiTapiola Kiinteisövarainhoidolla oli kiinteistöä hallinnoivana tahona kova tahtotila luoda juuri meille toimivat tilat. Tiivis yhteistyö jatkui koko prosessin läpi ja lopputuloksena saimme suunnitellussa aikataulussa juuri sellaiset tilat, mistä oltiin sovittu”, Halonen iloitsee.

Halonen arvostaa Hohkassa erityisesti yhteisöllistä ja positiivista tunnelmaa, jonka myötä toimistolle on aina mukava tulla. Oli kyseessä sitten huolto-, ravintola- tai siivoushenkilökunta, palvelutaso on aina ensiluokkaista ja tehokasta. NCS Finlandin henkilökunnan suuressa suosiossa ovat lounasravintola ja kiinteistön tarjoama kuntosali, jossa päivän voi aloittaa tai lopettaa urheilun parissa. 

Haussa pääkonttoritason toimitilat kattavalla palveluvalikoimalla ja erinomaisella sijainnilla? Tutustu Tapiolan Hohkaan.

Jaa artikkeli: