Toimitilauutisia LähiTapiolasta

11.5.2017

LähiTapiola sijoittaa Tampereen Kansi ja Areena -hankkeeseen

Tampereen Kansi- ja Areena -hanke etenee. LähiTapiola-ryhmä, SRV ja OP Ryhmän vakuutus- ja eläkeyhteisöt sekä Tampereen kaupunki ovat sopineet ehdollisen osakassopimuksen monitoimiareenan toteuttamiseksi.

- Kansi- ja Areena -hanke on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen ja luo toteutuessaan uutta keskustarakennetta yhteen Suomen tärkeimmistä kaupungeista. Sijoituksellisesti se on mielenkiintoinen sijaintinsa, monipuolisten toimintojensa, korkealaatuisen asumisen ja liiketoimintapuitteidensa ansiosta, sanoo LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon kiinteistösijoitusjohtaja Vesa Eskoli.

Ehdollinen sopimus edellyttää kaikkien osapuolten lopullista hyväksyntää ja sopimuksen täytäntöönpanon edellytysten täyttymistä, kuten kaupungin aiemmin hankkeesta tekemien päätösten lainvoimaisuutta, EU-komission hyväksyntää valtiontuelle ja rahoituksen varmistumista. Lopullisen investointipäätöksen arvioidaan syntyvän vuoden 2017 aikana.

LähiTapiola-ryhmä, SRV ja OP Ryhmän vakuutus- ja eläkeyhteisöt muodostavat hankkeen sijoittajaryhmän tasaosuuksin. Tavoitteena on, että sijoittajaryhmä yhdessä Tampereen kaupungin kanssa muodostaa areenakonsortion, joka rakennuttaa monitoimiareenan ja harjoitushallin. Lisäksi sijoittajaryhmä rakennuttaa hankkeen muut osat eli asuintornit, hotellin, toimisto- ja liiketilat sekä pysäköintihallin. Kokonaisuuteen kuuluu myös kuuden asuinkerrostalon rakennuttaminen Ranta-Tampellaan.

- LähiTapiola on keskinäinen asiakkaidensa omistama vakuutusyhtiö. Haluamme olla näkymässä ja vaikuttamassa paikallisesti ja valtakunnan tasolla edistämässä asukkaiden ja yritysten hyvinvointia. Tämä hanke on erinomainen esimerkki tällaisesta vaikuttamisesta, sanoo LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela.

Hankkeen kokonaisarvo on yhteensä yli 500 miljoonaa euroa. Eteläisen kannen ja areenan osalta rakennustyöt on tavoitteena aloittaa vuoden 2017 aikana. Tämänhetkisen aikataulusuunnitelman mukaan koko kokonaisuus olisi valmis vuonna 2023. Lopullinen aikataulu täsmentyy hankkeen investointipäätöksen yhteydessä.

Lisätietoja:

Vesa Eskoli, kiinteistösijoitusjohtaja, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito, vesa.eskoli@lahitapiola.fi
Vesa Immonen, toimitusjohtaja, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito, vesa.immonen@lahitapiola.fi
Pentti Kuusela, toimitusjohtaja, LähiTapiola Pirkanmaa, pentti.kuusela@lahitapiola.fi
Kyösti Knuuttila, viestintäpäällikkö, LähiTapiola, 050 5999 720, kyosti.knuuttila@lahitapiola.fi

Lähde: https://toimitilat.lahitapiola.fi/uutiset/lahitapiola-sijoittaa-mittavaan-kauppakeskushankkeeseen-jyvaskylassa


LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon logo

Vuonna 2007 perustettu LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy hallinnoi noin 3 miljardin euron kiinteistökantaa ja tarjoaa yrityksille toimitiloja 15 paikkakunnalla. LähiTapiola Kiinteistövarainhoito -konsernin muodostavat emoyhtiö LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy ja kiinteistörahastoliiketoiminnan hallinnointiyhtiöt. Yhtiön omistavat LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.

Toimitilauutisia LähiTapiolasta